Venäjän ortodoksinen kirkko
1900-luvulla

1900-luvun alussa ortodoksisen kirkon asema Venäjällä oli hyvä ja vakaa.
Luostareita oli tuhansittain, munkkeja ja pappeja kymmeniä tuhansia.
Ortodoksinen kirkko oli ylivoimaisesti valtion suurin uskonto.

Valtion ja kirkon välit olivat hyvät: tsaari tuki kirkkoa ja
kirkoissa rukoiltiin tsaariperheen ja valtion puolesta.
Venäjän tsaari oli kirkon ylin pää (Bysantista omaksuttu malli oli yhä voimassa).
Ortodoksipiispat ja -papit vihkivät käyttöön kaikki
julkiset hankkeet rautateistä sotalaivoihin.
Venäjä oli "pyhä Venäjä".

Lokakuun vallankumouksessa 1917 valtaan nousivat V. I. Leninin (1870-1924)
johdolla kommunistit, joille uskonto oli paha ja takapajuinen asia. Kommunismin
aatteellisen isän Karl Marxin mukaan uskonto oli "kansan oopiumia", siis huumetta.

Vuonna 1918 tammikuussa 21. julkaistiin dekreetti kirkon ja valtion erosta RSFSR:ssä
  (RSFSR= Rossiiskaja Sovetskaja Federativnaja Sotsialistichekaja Respublika).
Sisällissodan aikana 1918 (kesä) - 1921 (maaliskuu) kirkkoa ei systemaattisesti vainottu -
se ainoastaan riisuttiin omaisuudesta ja se työnnettiin yhteiskunnan marginaaliin.
Kuitenkin pappien ja uskonnollisten järjestöjen poliittinen toiminta ja
etenkin ns. "vastavallankumouksellinen toiminta" yritettiin tuhota.
Esim. Lenin puhuu vuonna 1918 tarpeesta "hirttää papit ja kulakit" Penzan alueella.
Sisällisodan aikana kysymys uskonnosta oli vähemmän tärkeä.
Se ei kuitenkaan sulje pois sitä, että sopivissa tilaisuuksissa papit saivat kyytiä
  satunnaisen ja paikallisen terrorin kourissa.

Kommunistinen valtio aloitti välienselvittelyn kirkon kanssa sisällisodan jälkeen
vuosina 1922-1923, jolloin Trotski masinoi konfliktin kirkon kanssa:

Nuorelta neuvostovallalta loppuivat nimittäin rahat ja vuonna 1921 oli Volgan
alueella nälänhätä. Nälkäisille pyrittiin saamaan ruokaa ja myös ortodoksinen kirkko auttoi.
Trotskin johtama salainen ns. uskontokomissio suunnitteli kiristävänsä tilannetta ja
provosoi lisää. Kirkolta vaadittiin myös ehtoollisessa käytettävät astiat, jotka
ortodoksisen uskon mukaan olivat pyhitetyt. Syntyneet mellakat kukistettiin
ja nälkäisten auttamisen tekosyyn nojalla pappeja alettiin pidättämään.
Myös  kirkon johtaja patriarkka Tihon pidätettiin.

Tässä Trotskin johtamassa systemaattisessa operaatiossa kirkko yritettiin tuhota myös sisältä
päin (ns. Zhivaja Zerkov). Zhivaja Zerkov eli "Elävä kirkko"-liike oli joukko nuoria
ortodoksipappeja ja kirkon radikaaleja, jotka halusivat olla lojaaleja neuvostovallalle.
Neuvostovalta taas käytti näitä hyväkseen tuhotakseen kirkon.

Kirkolle koittivat vaikeat ajat: kirkkoja ja luostareita otettiin valtiolle tai tuhottiin.
Piispoja, pappeja ja munkkeja syytettiin - aiheellisesti tai aiheettomasti -
vastavallankumouksellisesta toiminnasta. Heitä teloitettiin tai karkotettiin Siperiaan.
"Mitä enemmän pappeja eliminoimme, sitä parempi", kirjoitti Lenin.
Kaikki julkinen uskonnonharjoitus kiellettiin.
Kirkoista tehtiin elokuvateattereita, upseerikerhoja, tanssisaleja, viljavarastoja,
sikaloita, navettoja ... Syrjäisistä luostareista tehtiin vanki- ja keskitysleirejä.

Systemaattinen kirkonvastainen operaatio kesti kuitenkin vain vuoteen 1923 saakka,
jolloin Trotskin vaikutusvalta alkoi laskea - Lenin oli silloin jo sairaana (1922-1924).

Ns. uskonnollinen NEP (=vapautuminen, moniarvoisuus) alkoi vuonna 1923.
Syynä oli se, että talonpojat olivat uskonnollisia ja heitä
ei haluttu häiritä. Viljan tuottamista ei haluttu vaarantaa.

Pahin vaino oli Neuvostoliitossa Stalinin aikana 1930-luvulla.
Esim. Moskovan Kremlin suuri Kristus Vapahtajan -kirkko tuhottiin räjäyttämällä vuonna 1931.

Lenin-museon johtajan Aimo Minkkisen kommentti Leninin ajatuksista

Kun Natsi-Saksa hyökkäsi 1941 Neuvostoliittoon, myös kirkko asettui
kommunistisen valtion rinnalle taistelemaan vihollista vastaan.
Papit siunasivat jälleen rintamalle lähtevät joukot ja aseet ja kirkko
keräsi varoja lentokoneiden ja panssarivaunujen hankkimista varten.
Kirkkoon kohdistunut vaino lieveni selvästi.

Pääsihteeri Gorbatsovin aikana 1980-luvun loppupuolella kirkon vaino lopetettiin.
Kirkkorakennuksia ja luostareita palautettiin kirkolle ja
nähtiin valtion päämiehen Gorbatsovin kättelevän patriarkkaa.

Neuvostoliitto hajosi 1990-luvun alussa.
Venäjällä nousi ortodoksisen kirkon asema selvästi.
Monet puhuivat uudestaan "Pyhästä Venäjästä".
Stalinin aikana vuonna 1931 räjäytetty Moskovan Kremlin suuri
Kristus Vapahtajan -kirkko rakennettiin uudestaan.
Toisaalta suhteet entisen Neuvostoliiton aikaisiin, nyt itsenäistyneiden
maiden ortodoksisiin kirkkoihin heikkenivät.
Esimerkiksi Virossa osa seurakunnista haluaa olla hengellisesti Konstantinopolin
patriarkan alaisia, mutta osa haluaa pysyä Moskovan patriarkan alaisina.

Ideointi: Esko Iivonen, Anssi Roikola ja Jari Järvenpää
Alkuperäiset kuvat: Arto Eskolin ja Tommi Virkki
Kuvien digitointi ja muokkaus, tekstit, kysymykset ja internetsivun teko: Timo Muola
Kiitokset kommenteista ja lisätiedoista: Aimo Minkkinen ja Arto Luukkanen

Vertailun vuoksi: Natsi-Saksa ja kirkot

Lenin-museon johtajan Aimo Minkkisen kommentti Leninin ajatuksista

Kirjallisuusvinkkejä Arto Luukkasen sivulta

TAKAISIN KIRKKOHISTORIA-SIVULLE

TAKAISIN PÄÄSIVULLE......